Museo saa uudet tilat kaupungintalosta

Sodan jälkeen alkoi uusi aikakausi Hangon museon historiassa. Esineet oli maaliskuussa 1940 evakuoitu Tammisaaren kaupungintaloon ja osa myös Turkuun. Evakuoinnissa avustivat Turun historiallisen museon intendentti Nils Cleve ja maisteri Andersson. Vuonna 1945 valittiin kotiseutuyhdistykselle uusi hallitus, johon kuuluivat Birger Boström, Ragnar Ekqvist, Harry Nyman, Tor Karling, Yrjö Manner, C.O. Westman ja Tor Westerholm. Kotiseutuyhdistyksen tavoitteina oli saaristolais- ja kotiseutumuseon perustaminen, arkistoaineistojen ja valokuvien kerääminen, kotiseututyö sekä kotiseuturakkauden levittäminen.

Yhdistys pyysi kaupungilta, että saisi kotiseutu- ja saaristolaismuseoksi Westergårdin, mutta kaupunkia uudelleen rakennettaessa tulisi huomioida sopivat tilat museolle. Esineet tulivat kesällä 1946 Westergårdiin. Birger Boström luetteloi esineet poikansa kanssa. Esineitä oli 565 kappaletta; 116 esinettä oli hävinnyt evakuoinnin aikana. Boström yritti saada museolle uusia esineitä, mutta työ oli vaikeata. Ainoastaan hänen anoppinsa Sayn-Wittgenstein-Berleburgin ruhtinatar Elisabeth lahjoitti pariisilaismalliset aamukengät.

Westergårdia ei ikinä oltu ajateltu pysyväksi tilaksi, muun muassa sijaintinsa vuoksi. Kaupungintaloon oli suunniteltu luentosali, joka ei käytännössä soveltunut siihen tarkoitukseen. Museo pääsi sen sijaan muuttamaan sinne. Tila sijaitsi juhlasalin alapuolella ja käynti oli poliisitalon pihan kautta. Nils Cleve, joka nyt oli muinaistieteellisessä toimikunnassa, oli erittäin tyytyväinen uusiin tiloihin. Ainut ongelma oli, että museolla ei ollut varastoa, joten kaikkien esineiden täytyi olla esillä, mukaan lukien kaksoiskappaleet. Cleven ehdotuksesta esineet olivat pöydillä, koska ne olivat kaappeja halvempia. Nämäkin saatiin kaupunkilaisilta lahjoituksina. Museo ei saanut kunnalta muuta tukea kuin että he eivät maksaneet vuokraa tilasta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Carl-Olof Westman, varapuheenjohtaja Yrjö Manner ja sihteeri Birger Boström asettivat esineet teemoittain esille, ja museo voitiin avata keväällä 1952. Museo oli auki sunnuntaisin parin tunnin ajan, ja vuodessa oli muutama sata kävijää. Ruotsalaisen lukion rehtori Birger Boström oli museon puuhamies ja virallisesti hänestä tuli museon intendentti vuonna 1956. Hän oli tässä toimessa vuoteen 1972 saakka.

Vuosien saatossa tuli paljon uusia lahjoituksia, mutta museolla ei ollut varastotilaa. Tästä syystä kotiseutuyhdistys pyysi, että Hangon kaupunki ottaisi museon haltuunsa, mikä tapahtuikin vuonna 1963. Lisätiloja ei kuitenkaan saatu, mikä vaikeutti museon toimintaa.

Uusien tilojen metsästys 1960-luvulla

Museolla oli periaatteessa hyvät tilat kaupungintalolla, mutta varastotilaa ei ollut. Tiloja mietittiin 1960-luvulla Hylliksen kiinteistöstä tai silloin uudesta poliisitalosta. Seuraava vaihtoehto oli rakentaa museo kaupungintalon viereiselle tontille, jonne kirjasto sittemmin tuli. Pisimmälle tehdyt suunnitelmat oli kaupungin omistamalle tontille Rantakadun ja Torikadun kulmassa. Siellä olevat 1890-luvulla rakennetut talot oli tarkoitus purkaa, koska moderniin kaupunkiin ei haluttu vanhoja rakennuksia. Tämä oli 1960-luvun ajattelutapa. Museoliiton sihteeri Riitta Heinänen oli sitä mieltä, että tontti sijaitsi keskeisellä paikalla, jonne kävijöiden oli helppo tulla.

Vuonna 1968 olivat arkkitehtien Nils Aschanin ja Eric Adlercreutzin suunnitelmat valmiina. Kyseessä oli moderni museorakennus, jossa oli näyttelyhalli, varasto, galleria, sisääntuloaula, kokoontumistilat, kahvila, työtilat ja vahtimestarin asunto. Lisäksi oli autoille varattu parkkipaikat. Valtuusto hyväksyi selvin äänin 26–1 suunnitelmat, mutta rahaa ei koskaan varattu talousarviosta museohankkeelle, ja vähitellen se vajosi unholaan. Toisaalta oli hyvä, että museo ei syyllistynyt vanhojen rakennusten purkamiseen.

Seuraava hanke kuitenkin onnistui. Jos kaupunki ei myöntänyt rahaa uudelle rakennukselle, sai museo vuonna 1970 32 000 mk eli noin 47 000 euroa vanhan kivimakasiinin korjaamiseen Itäsatamassa. Kyseessä oli 1793 rakennettu vallimiesten kasarmi, joka oli Krimin sodan aikana osittain tuhoutunut venäläisten itse tuhotessa Hangon linnoitukset. Ensimmäisessä kaupunkisuunnitelmassa käytetään rakennuksesta nimitystä kirkkoraunio, vaikka ei tiedetä siellä koskaan olleen kirkollista toimintaa. Rakennusta kuitenkin tarjottiin Bromarvin seurakunnalle, jonne Hankokin kuului, mutta sen mielestä rakennus oli liian pieni. Rautatieinsinööri Evert Wasastjerna teki 1882 piirustukset, jotka vastaavat nykyistä rakennusta. Valtio osti vuonna 1885 makasiinin, jossa varastoitiin tullaamattomia tavaroita, kieltolakiaikana viinakanistereita ja 1950-luvulla sillitynnyreitä.

Kun museo sai rakennuksen, tehtiin sinne puulattia maalattian päälle ja katto uusittiin. Tähän rakennukseen tuotiin sotiin, merenkulkuun, palotoimeen, metsästykseen ja kalastukseen sekä kansankulttuuriin liittyvä esineistö. Vuonna 1982 tapahtui suuri muutos, kun museo sai Hangon Keksin kiinteistöstä yläkerran varastokseen. Tänne tuotiin lähes kaikki museon esineet. Museotiloissa voitiin nyt aloittaa vaihtuvat näyttelyt. Kaupungintalon näyttelytilasta luovuttiin 1991, ja sinne laitettiin museon arkisto. Keksin varasto on 40 vuodessa täyttynyt niin, että sinne ei mahtunut enempää. Olimme siksi iloisia, että saimme uudet tilat kokoelmakeskus Leirasta.

Vuodesta 1970 lähtien museo toimi yli 50 vuotta 1790-luvulla valmistuneessa kasarmirakennuksessa Hangon itäsatamassa.
13.6.2024 avattiin museon uusissa tiloissa, Mannerin kiinteistössä Pitkälläkadulla Välähdys-näyttely.

Toukokuussa 2025 avattiin museon pysyvä perusnäyttely Missä maa ja meri kohtaavat, jossa kerrotaan Hankoniemen historiasta aikojen saatossa. Näyttelyn pääteemoja ovat lisäksi meri ja teollisuus sekä ranta- ja huvilaelämä.