
Näyttelyt
Missä maa ja meri kohtaavat
Hangon museon päänäyttely
15.5.2025 lähtien
Merellinen Hanko on aina ollut portti maailmalle – mutta myös paikka, jonne palataan sodista ja vaikeuksista huolimatta. Tule kokemaan sen kiehtovaa historiaa.
Lähde siirtolaisten kanssa matkaan Amerikkaan 1900-luvun alussa – miltä tuntui jättää kotimaa taakseen ja astua tuntemattomaan? Viivy hiljaisella laiturilla ja tutustu paikalliseen saaristoelämään. Sukella Garpenin hylylle ja näe meren kätkemät esineet.
Tutustu Hangon teollisuuteen – täällä on valmistettu kaikkea maan ja taivaan välillä. Aurinkoinen Hanko näyttää näyttelyssäkin itsensä parhaalta puolelta ja 1800-luvun huvila kutsuu katsomaan sisälle. Hangon omanlainen luonto astuu elävästi esille.

Uutuus!
Irmelin Sandman Lilius
Hankolainen ja Tulavallin luoja
8.10.2026–29.8.2027
Irmelin Sandman Lilius on tunnettu suomenruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija, jonka useille kielille käännetyt teokset ovat kiehtoneet lukijoita jo vuosikymmeniä.
Esittelemme Irmelinin juhlavuonna hänen elämäntyötään ja haluamme samalla houkutella lisää lukijoita hänen kirjojensa ja kuvataiteensa pariin sekä nostaa Hangon profiilia kulttuurikaupunkina.
Toukokuussa 2026 avatussa Hangon museon lasten huoneessa tuodaan myös esille Irmelinin tuotantoa ja satumaailmaa.
Herättelemme näyttelyllä ja siihen liittyvillä tapahtumilla erityisesti lasten ja nuorten luomisen ja lukemisen iloa.
Samanaikaisesti esittelemme myös hankolaisten kuvataiteilijoiden teoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa Irmelinin taiteesta ja tuotannosta. Ensimmäisenä esitellään Margareta Gripenbergin akryylityö Irmelin och nattkatten Nyx torstaina 15. lokakuuta kello 13.
Inspiraatiota on kaikkialla ympärillämme

Kuva: Guessod Guireh.
Adelaide
Osa asukokoelmasta on esillä päänäyttelyssä
15.5.2025–18.4.2027
Hangon museo sai 1990-luvulla lahjana ainutlaatuisen pukukokoelman, johon kuului naistenpukuja kuuden sukupolven ajalta. Suvun naiset olivat ratkoneet puvut osiin ja käärineet ne sanomalehtipaperiin. Sanomalehtipaperi piti tuholaiset loitolla ja kankaat litteinä. Omalaatuisen säilytystavan ansiosta nämä tärkeän osan kulttuurihistoriaa muodostavat puvut ovat säilyneet hyvin.
Ihastu Adelaide Indreniuksen suvun naisten ja miesten historiallisiin pukuihin. Adelaiden tytär Tekla Ekestubbe ja tyttärentytär Dordi Sundblom säilyttivät huolellisesti kuusi sukupolvea tekstiilejä, ja tätä uniikkia kokonaisuuttaa tullaan esittelemään kahden vuoden välein muuttuvilla kokonaisuuksilla Hangon museossa. Tervetuloa tutustumaan käsityön ja muodin historiaan.

Hangon Vesi 120 vuotta
18.6.2026–31.1.2027
Näyttelyssä tuodaan esille muun muassa miten vesihuollon tekniikka on kehittynyt yli sadan vuoden aikana sekä mistä Hanko saa luonnollisen ja puhtaan pohjavetensä. Näyttelyssä voit myös palauttaa mieleesi viemärietiketin.
Erityisesti pienille kävijöille on esillä jännittävä kurkistusputki sekä putkipiste, jossa voi itse koota putkiston.
Pienoisnäyttely on tehty yhteistyössä Hangon Vesi -liikelaitoksen kanssa
